Luonnossamme kasvaa kymmenittäin syötäviä villiyrttejä. Jokamiehenoikeuksien ansiosta voit käyttää tuoreita raaka-aineita ilmaiseksi koko kasvukauden ajan. Satoa säilömällä voit varautua koko vuoden varalle.

Tutkimusten mukaan luonnonkasvit sisältävät usein kaupasta saatavia korvikkeita enemmän terveellisiä ainesosia.*

Kotimaiset villiyrtit ovat oikeilta paikoilta kerättynä puhtaita. Keräämällä syötävät yrtit luonnosta vähennät omalta pieneltä osaltasi myös tuotannon energiankulutusta. Villikasvien käyttäminen onkin modernia ja vastuullista perinteiden hyödyntämistä parhaimmillaan.

Keväästä kevääseen

 

Omalla kohdallamme villiyrttien käyttö on ympärivuotista. Korvaamme osan ruokakorin sisällöstä itse poimituilla raaka-aineilla vuoden ympäri. Kasvukaudella tuoreena, muina aikoina eri tavoin säilöttynä. Tavoitteemme on, että myös opiskelijamme voisivat kurssien avulla lisätä luonnonmukaisia valintoja pysyvästi arkeensa.

Verkkokursseilla on aina tilaa

Villiyrttikurssien kysyntä ja tarjonta ovat vilkkaimmillaan muutaman keväisen hetken ajan. Osaavien kouluttajien maastokurssit täyttyvät yleensä  nopeasti. Verkossa kevätruuhkat sen sijaan eivät ole ongelma. Opiskelu onnistuu oman aikataulun mukaisesti, olitpa missä vain. 

Mitäpä jos liittyisit kasvavaan joukkoomme ja käyttäisit osan luppohetkistäsi uudenlaisen elämäntavan opiskeluun? Verkkokurssimme ovat käytössäsi vuoden ympäri. Lajintunnistusvinkkien lisäksi saat käyttö- ja säilöntäohjeita sekä herkullisia reseptejä. Oppimaasi voit testata tehtävien avulla. Olemme kouluttaneet verkossa jo vuodesta 2018 alkaen.


Kysyimme opiskelijoitamme:

Mikä kursseilla oli hyvää?

  • "Sopivasti asiaa ja testaaminen lopuksi auttaa mieleenpalauttamisessa ja oppimisessa"

  • ”Sisältö oli kaikenkaikkiaan erinomaisesti tuotettu!”

  • "Videot ovat havainnoillistavia, hyvä tapa kertoa asiasta"

  • ”Selkeä, helppokäyttöinen”

  • "Monipuolinen kerronta"

  • "Selkeä yksinkertainen informaatio, upeat kuvat"

Mitä saat villiyrttikoulussamme:

 

Vasta-alkajasta mestariksi – 17 kurssia yhdellä tilauksella

Verkon laajin villiyrttikoulu sisältää kaikki 17 erillistä kurssiamme samassa paketissa. Jokainen kursseista  on oma kokonaisuutensa. Jos olet aloittelija, sinulle saattaa riittää parin ensimmäisen kurssin opiskelu. Kokeneemmat löytävät myös kursseilta paljon uusia lajeja, tietoa ja ideoita.

Kurssien teemat liittyvät muun muassa kasvukauden eri vaiheisiin. Kursseillamme opit parhaat syötävät villiyrtit ja muut hyödynnettävät luonnonkasvit koko kasvukauden ajalta. 

Helppo aloitus villiyrttien parissa

Laajuudesta huolimatta kursseillamme pääsee alkuun  helposti. Erityisesti aloittelijoille olemme koostaneet alla olevan listan kaksi ensimmäistä kurssia. Niihin  sisältävät tärkeät perusteet ja ne helpoimmat, perinteiset lajit, joita myös maastokursseilla yleensä harjoitellaan. 

Kaikki kurssit heti käytössäsi

Tilauksen tehtyäsi kaikki 17 kurssia ovat heti käytössäsi. Voit suorittaa ne haluamassasi järjestyksessä. Voit tutustua kuhunkin kurssiin klikkaamalla alta yksittäistä kurssia. Näin siirryt kyseisen kurssin esittelysivulle (kursseja voit tilata myös yksittäin).

Mahdollisuus kysyä villiyrteistä

Mikäli sattuisi niin, ettet löytäisi kursseilta vastausta juuri sinua askarruttavaan villiyrttikysymykseen, voit myös kysyä suoraan meiltä.  Vastaamme nopeasti kurssilaistemme meille lähettämiin viesteihin!

Villiyrttikoulun 17 kurssia

Nämä kurssit sisältyvät tilaukseen:

Mistä kurssit koostuvat?

Kaikki kurssit noudattavat samaa kiitetyn selkeää rakennetta. Sisältöön kuuluvat: 

  • Kaikki oleelliset villiyrtit ja niiden myrkylliset näköislajit Suomessa. Lisäksi opitaan runsaasti erikoisempia kasveja, joita ei usein perinteisillä villiyrttikursseilla käsitellä lainkaan
  • Keräys- ja säilöntäohjeet
  • Herkulliset suolaiset ja makeat reseptit, sekä muita käyttövinkkejä
  • Hauskat ja sopivan haastavat loppukokeet, joilla tarkistat oppimasi asiat
  • Lajivideoita
  • Sadoittain upeita, tunnistaminen silmällä pitäen valittuja kuvia
  • Kertauskysymykset jokaisesta kurssista

Suuntaa villiyrttipolulle tästä!

Kaikki 17 kurssia käytössäsi saman tien

  • €14,90 / kuukausi

    Kestotilaus, uusiutuu kuukausittain. Voit päättää tilauksen koska tahansa oman käyttäjätilisi kautta.

    Tilaa tästä
  • €65,00

    Määräaikainen 6 kuukautta

    Tilaa tästä

Mitä kasveja sinä keräät koriisi ensimmäiseksi?

Aseta tavoitteita ja nauti matkasta

Villikasvien maailmaan kannattaa lähteä liikkeelle pikku hiljaa. Kaikkia käyttökelpoisia lajeja ei ole mahdollista oppia saman tien. Opettele mieluummin muutama uusi laji kauden aikana,  ja niille hyviä käyttötapoja. Kyseessä ei ole pikajuoksurata, vaan elämän mittainen villiyrttipolku.

Uuden oppiminen on sekä mielenkiintoista että haastavaa. Verkossa opiskelua helpottaa huomattavasti, jos asettaa itselleen selkeän tavoitteen, vaikkapa näin: 

”Ensi kesänä tunnen viisi uutta luonnonkasvia, käytän niitä muutamassa erilaisessa annoksessa, säilön lajille parhaiten sopivalla tavalla myös talven varalle.”

Mitä luulet, kuinka paljon tämä vaatisi viikottaista paneutumista? Kuinka pitkälle pääset jo kuukaudessa?

Opi omaan tahtiin verkossa

Useimmat villiyrttikouluumme liittyneistä ovat olleet täysin aloittelijoita. Opittavaa kursseilla riittää kuitenkin  edistyneemmillekin – jopa ammattilaisille. Aloittaa voit vaikka kartoittamalla oman pihan reunoilla kasvavat villiyrtit tai lähimetsän tarjonnan. 

Joustava tilausmalli: kolme vaihtoehtoa

Kanssamme voit opiskella juuri haluamasi ajan. 

1. Tilaa yksittäinen sinua kiinnostava kurssi 6 kk määräajaksi.

2. Tilaa kaikki 17 kurssia käyttöösi 6 kk määräajaksi.

3. Tilaa kaikki 17 kurssia käyttöösi kuukauden välein uusiutuvana kestotilauksena. 
Tilauksen voi päättää helposti koska tahansa ennen seuraavan kuukauden alkua.

Kiitetty selkeys

Yli 80 % kyselyihimme vastanneista kertoo kurssien täyttäneen odotukset hyvin tai erinomaisesti. Kurssejamme on useaan kertaan kehuttu selkeydestä ja helppokäyttöisyydestä. 

Jokainen kurssi noudattaa samaa jaottelua: johdatus teemaan, lajiopetus, kertauskysymykset, harjoituskoe, reseptit. 

Oppaanasi matkalla

Eija & Jouko Lehmuskallio

Toimme villiyrttikurssit verkkoon 2018. Tämä opas täydentää jo vuonna 2008 perustamaamme luontoportti.com -palvelua. Tavoitteemme molempien palveluiden kohdalla on tärkeiden asioiden tuominen kaikkien saataville helposti lähestyttävällä tavalla.

Olemme avanneet luonnon saloja noin 30 vuoden ajan, television, kirjojen ja erilaisten sähköisten palveluiden välityksellä. Voit lukea lisää työstämme päävalikon Kurssioppaat-sivulta.

Samin terveiset

“Eijan ja Joukon kanssa olemme yhdessä saaneet viedä terveellisen, eettisen ja ekologisen villiruoan ilosanomaa eteenpäin jo vuosia. Lehmuskallioiden luotettavan ja asiantuntevan lajitunnistuksen avulla tämä kaikki on ollut mahdollista ja turvallista. Tänä päivänä villikasvien repertuaariini kuuluu jo 100 kasvia, jotka olen identifioinut joko luontoportti.com sivuston, tai henkilökohtaisesti Eijan ja Joukon avulla.”

Tilausvaihtoehdot

Kaikki 17 kurssia käytössäsi saman tien


Joustava kestotilaus: 14,90 € / kk

Ei sitoumuksia, lyhin tilaus yksi kuukausi. Juuri haluamasi mittainen opiskeluaika. Opiskele vaikka alkeita talvella kuukauden ajan, syvennä osaamistasi jatkamalla keväällä. 

Tilaus veloitetaan kortiltasi etukäteen kuukauden jaksoissa, kunnes katkaiset tilauksen. Sen voit tehdä helposti koska tahansa oman käyttäjätilin kautta, tai asiakaspalvelumme avustuksella.

Määräaikaistilaus: 6 kk yhteensä 65 € 

Voit tilata villiyrttikoulun myös  kertamaksulla puolen vuoden määräjaksi. Säästät  24,40 € vastaavan mittaiseen kestotilaukseen verrattuna. 

Maksutavat

Turvalliset maksutapahtumat takaa verkkomaksujen johtava välittäjä Stripe. Maksutapana käyvät yleisimmät pankkikortit.

Tilauksen peruuttaminen

Kuukausitilauksen voit koska tahansa katkaista ennen seuraavan kuukauden mittaisen jakson alkamista. Uusiutuminen tapahtuu aina kunkin kuukauden alkuperäistä tilauspäivää vastaavana päivänä (ei kalenterikuukauden alussa). Tilauksissa ei ole  palautusoikeutta, mikäli kurssit on jo otettu käyttöön niille kirjautumalla. 

Asiakaspalvelumme on tukenasi kaikissa mahdollisissa kursseihin ja tilaukseesi liittyvissä kysymyksissä!

Valitse joustava kestotilaus tai hyödynnä määräaikaisen tilauksen hintaetu.

Näin aloitat

  • Valitse alta haluamasi tilausmuoto

  • Kirjaudu olemassaolevilla kurssitunnuksillasi tai luo uudet

  • Viimeistele tilaus maksamalla pankkikortilla

  • Aloita oppiminen!

Matkasi villikasvien parissa alkaa tästä!

17 kurssia heti käytössäsi

* Villiyrttikurssiemme sisältö perustuu uusimpaan tutkimustietoon ja luotettaviin lähteisiin.
Lähdeluettelon löydät jokaisen kurssin lopusta.